lauantai 29. tammikuuta 2011

Kerta kiellon päälle eli mamallekin jotain

Tulee muuten kalliiksi nämä perheellisen lauantai-illat. Ei mulla kyllä koskaan ennen lapsia kulunut tällaisia summia mihinkään baariin :D Mies on yön töissä, lapset nukkuvat ja mama pitää paussia huutishommista koneella. Vaikka vannoin edellisessä postauksessa olevani ostolakossa, niin Sinin vinkistä kävin tietenkin katsomassa sekä H&M:n naistenkin puolen sekä Elloksen Esprit-alen. Jälkimmäisestä olivat aika monet suosikkini harmillisesti (ja odotettavasti) loppuneet kokojen puolesta, mutta jotain kivaa löytyi:

Villaa, angoraa, kasmiria jne..
20 euroa. Huh.
Valkoiset capri-farkut, pakolliset
kesään useammat. 17 euroa.
Pallohullu ei voinut vastustaa.
Sininen ei ole mun väri, mutta
tässä oli nätti malli.

Tuon viimeisen voisi yhdistää vaikka tähän henkkamaukan hameeseen (en tehnyt vielä tilausta, yritän etsiä livemyymälästä ensin...)

 Mä olen siis maailman huonoin kesäpukeutuja. Rakastan kesää yli kaiken, mutta koen jotenkin hankalaksi pukeutua oman maun, tyylin ja kropan mukaan kuumaan vuodenaikaan. Niinpä joka kevät koen saman paniikin: tulen kulkemaan taas tämänkin kesän muutamissa samoissa kamppeissa. Kesägarderobini perustuu nimittäin Filippa K:n valkoisille vajaamittasille farkuille, saman merkin mustille joustaville capreille, Tom Tailorin hiekanväriselle tvillihameelle sekä valkoiselle + mustalle pellavahameelle (Jackpot, Benetton). Yläosina ois Zaran valkoista ohutta tunikaa, mustaa pikeepaitaa, ehkä yksi istuva tank top. Ja kuulkaa siinä se. En omista yhtään istuvaa kesämekkoa esimerkiksi. Synti. Niitä löytyy ainoastaan raskausajaltani ja viime kesänä olikin ihanaa heilua mekoissa mahan kanssa. Talvityylini rakentuu kapeista mustista housuista / tummista farkuista ja tunikasta sekä huiveista. Miksi en osaa kopioda sitä kesään? Dunno. Niin ja pakko siis täsmentää, että oma kroppatyyppi asettaa tähän ehkä eniten haasteita - lyhyenä, rintavana mutta kapealanteisena moni nätti perusvaate on iso ei. 

Ehkä ehdin ensi kesäksi löytää ne täydelliset kesäkuteet itsellenikin? Noista on ainakin hyvä aloittaa.

3 kommenttia:

  1. Mullekin yllättäen lähti tilaukseen samoja :) Neuletakkeja tilasin 3 kpl, kun hintaa jäi 17 euroa! Samoin valkoisia housuja parit ja muutama väljä yläosa.

    Jotenkin mäkin aina kuljen kesäisin niissä samoissa, nyt tuli joku ihme vaatekaapin päivitys inspiraatio. Joo, tosi hyvään aikaan, kun mitkään mun tilaamista housuista ei tässä tilassa ainakaan mahdu jalkaan, että osais edes sanoa osuiko kokovalinta oikeaan :)

    VastaaPoista
  2. Oi tosi kivoja. Tykkään varsinkin tuosta pallopaidasta. :) Ja mulla on sama homma, kuljen kesäisin aina samoissa kuteissa. Olen myös kesäihminen. Mekkoja en oikein osaa pitää, viime kesänä ostin parikin, mutta muutaman kerran eksyivät päälle. Mä tykkään hameista, shortseista, tunikoista ja legginseistä. Farkkuleggarit ovat ehkä paras keksintö ikinä. :D

    VastaaPoista
  3. Kaikki nättejä! Pallopaita ja sininen mun suosikkeja :) Ja juu, samoissa muutamissa tunikoissa, capreissa ja topeissa täälläkin kesä kuljetaan, yksillä lempishortseilla ja yhdellä lempihameella höystettynä ;)

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3