keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kevään merkkejä (aka vk)

Näin se vaan lisääntyy, valo ja lämpö. Kaikki kasvaa kohisten, niin lapset kuin rohkeat silmut jo pihan kinosten alta. Meidän pikkumuru on ollut nyt muutaman viikon tarhassa, onneksi ryhmä on pienehkö ja hoitajat ihania. Tyttö viipottaa iloisena ja aurinkoisena aamuisin leikkimään. Päivät yritämme pitää mahdollisimman lyhyinä, minulla kuitenkin se pisin päivä perheessä joka työmatkojen takia venyy huomattavasti - olenkin tässä samalla miettinyt erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja oman uran suhteen. Katsellaan, kuulostellaan. Emil tuntuu yhtäkkiä ihan kamalan isolta pojalta, pienihän viisivee vasta on, mutta pitkänä ja pohtivana tuntuu joskus sydäntäraastavan suurelta. 

Aasinsiltana edelliseen olen vihdoin saanut käytyä läpi molempien välikausijemmat, -hankinnat ja kokonaisuudet. Onhan sitä rompetta nyt älytön määrä, mutta tämä on minun paheeni. Ja olen ainakin _yrittänyt_ miettiä ihan käytön kannalta, Emilin kamppeissa onnistuenkin ja Stellan...no jaa. Alla siis molemmille nyt settiä toisensa perään.

Stellan tarhasetti ykkönen:


Eli POPin punajuurenpinkki kuorihaalari koossa 86 FB-kirpulta, samoin siihen sopivat POPin pipot ja Biggun kukkahattu. Hanskat POPin alesta, pinkit karvavuorelliset Reiman vk-kengät kokoa 22 JesperJuniorin -50% ja Kangaroosin lenkkarit Emilin peruja.


Tarhasetti kakkonen tulee kyllä ekana käyttöön sillä on paksumpi:



Ticketin plain rain w. fleece kokoa 86 cm JesperJuniorin alesta, Lindexin mustat kuorihousut 86 cm Emilin vanhat. Reimatecin rukkaset ja Ellen asustesetti huutiksesta, Pikku Stikkarin nallepipo FB-kirppu, punaiset Elefantenin kengät mökkikylän kenkäkaupan alesta. Saman kylän kirpulta löytyi vielä sopiva Kimperin puolukkapallopipo jollainen löytyy myös veljen setistä...




Emilin välikausikamppeissa on pieniä ongelmia, kun äidin ja pojan toiveet alkavat mennä jo vähän ristiin. Itse tykkäisin vielä tuon ikäisellä värikkäämmistä yhdistelmistä, mutta ymmärrän tavallaan sen halun olla "isompi" ja matkia muita. Huoh. Katsotaan siis miten paljon ekaa yhdistelmää meillä oikeasti käytetään...Ja siis tottakai vanhemmat sanovat mitä puetaan, mutta olen antanut valitakin muutamasta vaihtiksesta.


Jonathanin tähti-sarjan takki 116 cm on ostettu jo kesällä JesperJuniorin alesta, Reimatecin 116 cm tummanruskeat housut syksyiset samoin kun Jonthanin tähtihanskat, Kimperin pallopipo FB-kirpulta, Lindexin tähtipipo normihinnalla (!) ja toiset ruskeat Reiman housut sen mökkikylän kirpulta :) Tähän tulossa vielä Vikingin goretex-lenkkarit Stockan kanta-asiakastarjouksesta koossa 31.


Emil itse siis fanittaa huomattavasti enemmän tätä kakkospukuaan:




Hieman on synkähkö maman mielestä... Icepeakin takki 116 cm FB-kirpulta, Lindexin samankokoiset housut jollain tarjouskupongilla, Fixin hanskat ja pipot kaikki alesta, loistavat Tretornin Goretex Hockey Bootsit 31 Elloksen lounasalesta.






 Ja fleeceäkin löytyy molemmille:



Emilin 116 cm:n Villervalla huutiksesta (toivottavasti menee vielä kevään...), Me&I:n pipo alesta. Stellan sydämellinen fleece 86/92 H&M:n ale, Lindexin windfleece 92 FB-kirppu, pipo ja hanskat jostain edullisesti :)


Ja jotta kaikkea olisi varmasti liikaa, löytyy Stellalle vielä sellainen siistimmän puistoilun (en tiedä mitä se oikeasti on mutta jotenkin piti perustella) setti, jonka _ehkä_ raaskin antaa päiväkotiin kunhan kuivat kelit myöhemmin...samalla harkitsen ihan pikkiriikkisen vielä yhden Racoonin haalarin hankkimista, mutta sitä ei voi perustella kyllä millään :D




Ihanin Ticketin kukkatakki 86 cm FB-kirppu, pinkit kuorihousut 86 cm Tiksun outlet, pandapipo huutiksesta, hanskat ja raitapipo syksyiset ja muut onkin jo esitelty. Näiden lisäksi kuvista muuten puuttuvat suloiset ruskeat Superfitin goret, jotka sopivat monen yhdistelmän kanssa.



Ja koska (lasten)vaatehulluna on niin kiva olla, vilautan seuraavan koon (92) välikausivaatekasaa vähän jo - näiden toivon menevän siis syksyllä ja hyvällä tuurilla vielä ensi keväänäkin;)


Sellasta. 

Edellisessä postauksessa esiteltyihin hienostelusetteihin verrattuna huomattavasti reippaampaa värimaailmaa nähdään siis meidän arjessa. Tässä näitä kuvatessani ja mittaillessani mietin että vaikka ehdin bloggaamaan niin harmittavan harvoin enää, on tämä samalla minulle myös jonkinlaista arkistointia mitä meiltä löytyykään ja miten asiat sopivat yhteen. Toivottavasti joku muukin saa näistä irti jotain :) Aurinkoisia päiviä, palataan taas - seuraavaksi pääsen ehkä meidän sisävaatteiden arkiyhdistelmiin tai jopa kesävaatteisiin jo.

torstai 16. helmikuuta 2012

Meidän Meandit (tule jo kesä!)

Taidan aloittaa joka postauksen nykyään tällä kiire-valituksella mutta ei voi mitään. Tämäkin ollut valmiina viikkotolkulla, vihdoin siis julkaistavaksikin - tuli vähän täydennystä sisältöön nääs ;)

Me&I oli mulle ihan tuntematon alue vielä ennen viime kesää. Silloin tilasin ekaa kerta ajotain alesta ja pikkuhiljaa olen tykästynyt vaatteisiin enemmän. Omissani laatu ollut loistavaa, esim. velourhousut kestävät pesusta ja käytöstä toiseen ilman kulumaa ja polvipusseja vaikka ovatkin melkein kolme kertaa kalliimpia kun perusketjujen vastaavat. En ole mikään retrokuosien/värien ystävä, mutta jotkut vaatteet merkillä tosi kivoja - äitien vaatteista varsinkin! Vähän vaivihkaa on omaan kaappiini hiipinyt paljon heidän mustia, valkoisia ja tummanharmaita perusvaatteitaan ihan töissäkin pidettäväksi. Niinpä olinkin ekana tekemässä tilausta kun uusi mallisto julkistettiin viime kuun lopulla ja tulikin muuten aika iso tilaus...Laskulla ostamisessa toki aina se etu, että voi helpommin sovitella ja palauttaa tarvittaessa. Stella sai ihania kesäkamppeita tuossa ekassa linkissä esitellyn pipon lisäksi:

Koot ihan hulluja - pilvitunika 98/104, muut 86/92
paitsi froteepolvarit jotka 74/80 ja kaikki siis sopii...



Emilille ei löytynyt kuin muutama kiva - alla olevien lisäksi poika sai shortsien kanssa samaa sarjaa olevan verkkatakin:

Nämä kokoa 122/128 kaikki.


Ja itselleni tilasin kolmet (!) housut sekä tämän ihanaiset mekon (jota olen kyllä jo pitänyt tunikana):

Tämä kokoa M, housuista S tai M
ja joissain yläosissa jopa L tai XL!

Kesävaatteita on meille tullut muutenkin viime aikoina muutamilta ihanilta lukijoilta sekä toisista blogeista, FB-kirpuilta ja huutiksesta. Kiva miettiä näitä kun ulkona on tuhatmäärin lunta ja pakkanen kävi välillä melko huimissa lukemissa. No, toivottavasti saadaan sentään käyttää kaikkia ihanuuksia viimeistään täällä:

(kuva lainattu Googlen kuvahaulla)

Kesälomareissu siis Kreetalle varattu, Aurinkomatkoilla oli ystävänpäivän kunniaksi tarjous jossa kaksi aikuista yhden hinnalla - säästöä tuli siis melkoisen mittavasti joten tehtiin varaus elokuun lopulle kun paikka ja hotelli oli ollut harkintalistalla jo viime kesän matkaa miettiessä. Olenkin kirjoittanut matkustamisesta lasten kanssa jo pariin otteeseenkin täällä, toivotaan että positiiviset asiat korostuvat entisestään ja niistä negatiivisista pääsee yli kun lapset taas jo vähän isompia ;) Tuttuun tapaan paikka ja hotla valittu siis lasten ehdoilla, laadukas ja tarpeeksi tilava, hyvät uima-altaat (bonuksena tuossa oma), täysihoito (all inclusive ei ollut tuolla mahdollinen, mutta eiköhän pärjätä ;)). Jee, kesää siis odotellessa!

Odotellaan sitä muutakin. Joko loppualeista tai muista tarjouksista kuten Elloksen lounasalesta muutama paketti vielä matkalla ja tänään julkaistaan taas uuden ruotsalaismerkin mallisto Suomessakin. Blingosta ollut varmaan puhetta paikassa jos toisessakin, itseäni kiehtoi lähinnä äitien tähtihuivi ja muutamat yksittäiset vaatteet lapsille. Jännä sekoitus monen merkin kopiointia ehkä? Vähän kaikilta: POP, Katvig, Bobo Choses, Meandi...





Eipä kai muuta. Ollaan viikonloppumökkeilty perheen kanssa, töiden puolesta olen ravannut seminaareissa ja yrittänyt pitää kiinni viikottaisesta body balancesta, kävin kivalla kampaajalla (oli muuten aikakin käydä, olen harrastanut CityDealin kautta noiden lahjakorttien hankkimista), vetkutellut hammaslääkäriin menoa ja niisk - harjoitellut pikkuhiljaa Stellan päiväkodin aloitusta. Saimme vihdoin paikan, on onneksi samassa kun Emilinkin, mutta kirpaisee se silti. 

Mekko KappAhlin ale, huppari
ihanista ihanin Zalekua huutis (jos jollain
tämä koossa 92 tai 98 kumman värisenä
vaan niin ostan!), sukkikset Tommy
Hilfiger Stockan ale, säärystimet HM,
kissatossu veljen vanhat :)
Ai niin, en jostain syystä ole taas päässyt vastaamaan aikoihin kommentteihin, olen tosi pahoillani mutta blogger hävittää aina kirjoitukset kun lähetän ne. Yritän palailla vaikka viiveellä siis jatkossa josko ongelma poistuisi...Ihanaa Ystävänpäivää näin jälkijunassa kaikille muuten myös! :)

maanantai 30. tammikuuta 2012

Hienostelusamikset 2012

Sain vihdoin käytyä läpi kunnolla noita välikausijemmoja ja kuvailtua muutamat kokonaisuudet ihan päivänvalossa :) Välikausivaatetta on varsinkin Stellalle kertynyt liiallinen määrä (vai mitä luulette, tartteeko tyttö kuutta takkia?!?), joten osa lähti joko odottamaan vielä kasvamista vuoteen 2013 ja osan laitoin huutikseen jota päivitän tässä muutenkin pikku hiljaa. 



Samistelusta kun on ollut puhetta muuallakin, niin myös meillä välillä tykkään pukea lapset samanlaisiin, -merkkisiin, -värisiin tai -kuosisiin asuihin. Hienostelutakit ovatkin meillä nyt sekä tulevan kevään että syksyn samanhenkisiä :) 

Ver de terre -samistelijat.

Esitelläänpä Emilin asu nyt ensin tasapuolisuuden vuoksi kun Stellan juttujen yksityiskohtia vilahteli jo.  Takin hankin Punavuoren Peikon livealesta, pitkään pyörittelin ostoskorissa nettikaupassa aikoinaan mutta lopulta koot menivät jo. Kerran pikaisella Jumbo-keikalla kuljin ohi ja bingo!, siellä tuo takki odotti 60% alessa ainokaisena ja koossa 6 - menee meille siis kevään ehkä juuri. Mutta pakkohan se oli ottaa tuolla hinnalla jo ;) 


Vase. kääntöpipo Dpamin ale, kaulaliina Zaran ale,
Fixin hanskat Lindexin ale, oikealla pipot Selia ja
H&M:n ale, housut Zaran ja Jonathanin, alesta...


Stellan takki taas matkasi meille Terhiltä samoin kun hurmaava rusettipipo, kiitos vielä sinne :) On kokoa 2 ja menee myös kevään, syksystä en ole ihan varma. Vähänkö rakastan näitä takkeja!

Asusteet vasemmalta alhaalta tätini tekemä,  Benettonin ale, Terhiltä tullut,
Espritin ale, H&M. Housut Benettonin ale ja veljen vanhat Reimat,
kengät Nextin ebaysta ja Vikingin uudet goret FB-kirpulta.

Toiset samistakit esittelin jo viime keväänä, mutta varsinkin Stellan versio alkaa vasta nyt olla pidettävän kokoinen ;)

Mini a ture -samikset :)
  
Molemmat takit tulleet meille Juulia&Joonatanin alesta aikoinaan, näissäkin Emilillä koko 6 joka menee kevään just ja Stellalla koko 2 joka menee varmasti vielä syksylläkin.

Asusteet muuten samat, paitsi vasemmalla
Name Itin huivi Booztin ale ja oikealla
Superfitin vk-kengät Sokoksen ale.
Emilin setissä samat asusteet kuin edellisessäkin, joku
vaaleanruskea pipo tähän vielä sopisi....

Emilin hienostelukengät ovat rakkaimmiksi popoiksi ikinä muodostuneet "seriffisaappaat" eli Petit by Sofie Schnoorin nahkanilkkurit Pampulan&Pikkiriikin Emmiltä (kiittelen vielä näistäkin :)). 


Oishan tässä kaupunkireissuille kerrakseen. Lisäksi lapset saavat samistella myös lätäköissä, molemmille tilasin siis ne Cupcaken sadeasut ja saappaat (Emilillekin sitten kuitenkin myös) sieltä Booztilta kun halvalla sai. Näyttävät ainakin näteiltä, tarhaan on sitten taatusti kestävämmät kamppeet ;)


Seuraavaksi pitänee katsoa varsinaiset ulkoilusetit kasaan. Tai lähinnä kuvaan, valmiinahan siis ovat jo...No Emililtä puuttuvat vielä goretex-lenkkarit kevääseen, saa vinkata jos jostain löytyisi edullisemmin? Ai niin, JesperJunior oli vihdoin vetäissyt kaikki -50-70% aleen, joten poistuin sieltä töiden jälkeen yksi päivä aika isojen kassien kanssa. Oli esimerkiksi fleecevuorinen sadehaalari ja villahaalarit naurettavaan 11 euron hintaan, Ticketin plain rain fleecellä Stellalle puoleen hintaan ja ensi talven toppahousutkin tuli parissa värissä Emilille ostettua. Jonathanin housuissa on vedenpitävyys 10 000 ja hankauksen- yms. kestot ihan kalliiden merkkien tasoa, joten päädyin taas heidän housuhinsa kun hintaa jäi enää 20 euroa. Ticketien ja Cuppisten osalta oli rekit aika tyhjät, Reimaa löytyi vielä hyvin samoin kun juuri Jonathania. Ensi talveksi olisi nyt hyvä sauma hankkia edullisesti vaikka mitä.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Juhlaa ja arkea

Huh haipakkaa. Töissä mennään vauhdilla eteenpäin ja kotona eletään vaaliaikaa, talviulkoilun aikaa, oman kunnon kohentamisen aikaa. Jossain välissä olisi kiva kuvailla vähän kassin ja kaappien sisältöäkin :) Nimittäin kevät alkaa olla kasassa (vähän liiankin kanssa, valitettavasti) ja ajatukset karkailevat vähän jo kesääkin kohti vaatetuksen suhteen. Viikonloppuna juhlittiin myös suvun vanhemman polven tasavuotisia, josta muutama asukuva muistoksi. Stella arkailee uusissa tilanteissa ihan valtavasti, puoloet juhlista meni mun jalkaa halatessa tai sylissä istuessa ja tarkkaillessa. Sitten tosin kun ujous karisee ei tyttöä estä mikään! Emil jaksaa nykyisin onneksi käyttäytyä oikein mallikkaasti tällaisissa vähän tylsissäkin tilaisuuksissa, mutta eihän äitinä noista ehdi koskaan oikein kunnolla nauttia. 

Stellan juhlaeleganssi: neuletakki Burberry
(kirppis), mekko BB-tyylinen mutta OshKosh
(huutis), kengät kirpulta samoin kun kädessä
oleva UNQ:n hattu. Sukkikset sentään uudet ;)
  

Emilillä oli Espritin kauluspaita alesta, Timberlandin
neuleslipoveri Kruunukirpusta ja perushousut H&M:n ale.

Äitikin oli ihan siististi pukeutunut isästä puhumattakaan, mutta meistä ei ole todistusaineistoa :) Oman ulkonäön puolesta ei tarttisi hetkeen ollakaan, keventymis- ja kiinteytymisprojekti jne. käynnistelee hitaasti mutta varmasti ja tukka tarvitsisi kipeästi kampaajaa. Onneksi maailmassa on niin paljon muuta kaikkea kaunista, kuten tämä ihana Zaran alesetti josta sain vihdoin liitettyä kuvan!

Neuletakki 9, hame 7 ja sukat 3 euroa. Love it.
Taisin mainita jotain kesästä myös. H&M:n 10% alekoodi toimii tuonne 29.1. saakka sittenkin ja GAP tarjoaa vielä tänään ilmaiset postikulut, kuten Next nykyään näköjään aina ja Meandinkin uusi mallisto ilmestyi ja mitähän vielä...tuolla Zarassa oli myös niin suloisia kesähepeniä että oksat pois. Rahan meno ei siis lopu (kiitos myös ihania vaatteita meille suoraan tarjonneille!), mutta lasken kaiken silti säästöksi eikös niin ;) Pieniäkin olisi niin ettei vaatehuone kohta enää kestä, pakko aloittaa huutisurakkaa siis taas ja FB:n kirputkin toimineet yllättävän hyvin. Nyt lähden kotia kohti, palataan taas (piakkoin, toivon).

torstai 19. tammikuuta 2012

Loppurysäyksiä -50%

Ei pitäisi puhua näistä alennusmyynneistä kun en sitten pystynytkään pysymään kaikista poissa. Muutama verkkokaupan ale on tullut hyödynnettyä sopivaan aikaan - yritän siis aina saada alesta valmiiksi jo seuraavan talven vaatteet (tai sitten käytettyinä). Tänä vuonna onni on ollut kokojen ja hintojen suhteen myöteinen, joten jossain välissä esittelen sitten kurkistusta jo vähän seuraavaankin talveen vaikka ilmoista päätellen tämänkin vuoden myräkkää on vielä pitkälti jäljellä :D Viikonloppuna aletti Kuperkeikka, josta kävin eilen hakemassa ihanan säkillisen, ja tänään oli Boozt alentanut osan merkeistä puoleen hintaan eli se Cupcaken tähtitakki tulee nyt meille sitten isommassa (122) koossa Emilin ensi talveen. Silloin meillä ei muuten nähdäkään muuta kuin tähtiä pojan päällä, ja Stellan talvi taas näyttää kovin kukkaiselta toistaiseksi ;)



Mutta niistä myöhemmin, kuten myös molempien kevätvaatetuksesta - olen käynyt läpi jemmoja ja aivan ahdistuksen kourissa mietin nyt mistä pitää luopua. Takkeja on Stellalle kertynyt aivan liikaa, ja se ihanista ihanin vaaleanpunainen kukallinen Amino Suit on edelleen väärän kokoinen :/ Pari takkia meille on kulkeutunut myös ihanilta kanssablogaajilta, ne pidetään kyllä aivan varmasti!


Tässä yksi sovitus meneillään
- malli halusi pukea paidan samalla
päähänsä....


Loppyrysäys oli myös lempikaupoissani eli FilippaK:n sekä Zaran myymälöissä. Molemmista tarttui mukaan jotain vähintään siihen 50% hintaan, olenpa tyytyväinen!

Raitaa kotiin (8 €)  ja töihin (34 €) äidille...

...samoin kun paljettihuivi juhlaan, tytölle kaunis a-linjainen
neuletakki puuvillaa (9 €)  ja raitaa myös (4 €).....

..ja Emilille kevään juhliin kauluspaita (7 €) sekä vuorelliset
ulkoiluhousut kympillä. Näitä ostan aina alesta jos löytyy.


Jostain syystä blogger ei suostu lataamaan sitä ihaninta Zaran settiä, mutta yritän myöhemmin uudestaan. Riittäisiköhän nämä nyt hetkeksi tätä osiota :)

torstai 12. tammikuuta 2012

Pikashoppaaja kakkonen

Juuri kun jollekin marmatin / ylpeilin etten ole missään aleissa käynyt, niin eikös niitä sattunutkin sitten yhden palaverin päätteeksi matkan varrelle taas useampia. Kuten olen monesti täällä todennut, niin inhoan ostaa täydellä hintaa yhtään mitään ja aleprossatkin saisivat olla enemmän kuin sen 20-30. No nyt oli -50% eli pelkkää säästöä vai mitä? Tässä puolen tunnin saldo siis.


Suloinen tunika DPAM, myssy
Benetton, vk-hanskat POP.

Ihania sävyjä Benettonilta.

Ja taas reippaampaa tyyliä
samistellen POPilta.



Yritin metsästää vk-housuja Emilille tuolta POPista sekä sopivampaa vk-haalaria Stellalle (toinen vk-haalari eli Ticketin vaaleanpunakukallinen Amino koossa 80 on edelleen valtava!) mutta kokoja ei ollut oikein mistään. Soittelin vähän innostuneena vielä pariin muuhun liikkeeseen vaan ei tulosta. Emil tarttisi siis koon 116 housut mustana tai tummanharmaana mieluiten. Stellan haalariasia taisi ratketa ehkä toista kautta. Windfleecejä ois ollut mutta en tiedä osaisinko pitää niitä lapsilla. Missä lämpötiloissa niitä käytetään, ilman takkia, takin kanssa, miten? Kysyy tyhmä. Nyt hetkeksi vielä töitä ja sitten kotiin, huomenna taas punnitus eli miten tämän maman keventyminen on lähtenyt käyntiin (huonosti veikkaan valitettavasti).

maanantai 9. tammikuuta 2012

Pikashoppaaja

Voisi olla toinen nimeni. Sen verran vauhdikkaasti nimittäin sujahtivat kassan kautta kassiin muutamat kivat jutut lauantaina, kun kävimme lasten kanssa kaupungilla. Emilillä oli parturi ja sen jälkeen käytännössä kuljin rattaiden kanssa kahden kaupan läpi, nappasin silmiin osuvat ja maksaen ulos :) Pahoittelen kuvia heti alkuunsa, iltaisin on toivotonta näpsiä tolla pokkarilla mitenkään järkeviä ilman salamaa...

Ylimmät mekot/tunikat H&M:n kevätuutuuksia kotioloihin,
alempi kauniin harmaa kesäpusero alesta (koko 98 !)
Rakastan Mc Babyn vaatteita, paikallisen lastenvaateputiikin
alesta löytyi paljon ihanaa - pilkkuja, söpöjä värejä, laadukkaita
matskuja...alla vähän paremmin tulevat ehkä esiin.
Emil sai ensi syksyyn jo H&M:n aletangosta
ruutupaidan, vuorelliset housut ja pipon
(jota voi siis käyttää nytkin) ja karmeat Legon
kalsarit - miten pienet pojat voi näistä tykätä?!?

Itselleni en ole ostanut alesta juuri mitään - peilikuva ei todellakaan mairittele eikä ole huvittanut. Niinpä ainoat ostokseni ovatkin keskittyneet tukemaan sitä että se peilikuva ilahduttaisi vähän enemmän kesällä :), niistä enemmän sitten seuraavassa...Mites teidän omat aleostot? Lasten juttuja monet ovatkin esitelleet, mutta ovatko äidit muistaneet myös itseään? :)

Siihen(kin) viitaten: H&M:n nettikaupasta saa 10% alen kaikesta 22.1. saakka koodilla 9602.