sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joululahjoja ja Helsingin tuliaisia

Kotona taas - kiitos kivat ihmiset kivoista toivotuksista ennen lähtöämme! Reissun plussat: sain hoidettua suurimman osan jouluostoksista (niistä myöhemmin tässä postauksessa), näin muutamia ystäviä, lapset saivat olla taas mummilassa. Miinuksena: pikkujouluseurueemme emäntä olikin vauvoineen flunssassa, joten illanistujaiset peruuntuivat eilisen osalta. Tylsää, mutta sellaista se on näiden pienten kanssa. Niinpä matkasimme vähän aikaisemmin kotiin, ajatuksena että ehdimme isinkin kanssa viettää vähän talvista viikonloppua vielä. Huomenna Emilillä on kotipäivä, silloin aiomme siivota, laittaa jotain jouluista esille ja leipoa pipareita sekä kasata piparitalon. Pakko muuten tähän väliin lisätä, että tätä tekstiä on kirjoitettu pitkin päivää, en jaksa enää muutella aikamuotoja yms. eli älkää ihmetelkö epäloogisuuksia näin kympin aikaan illalla :)

Tänään olikin sitten meillä pakkasta sen 17 astetta, joten päivä on ollut lievästi sanottuna haastava. Vauvojen pakkasrajahan on (ainakin täällä etelässä) se -10, joten ulkona nukkumaan tottunut Stella oli pidettävä sisällä päikkäreillä - tuloksena kamalan kitinän jälkeen ehkä tunnin unet. Huokaus. Noh, koska vauva ei voi olla ulkona ei pääse isovelikään pihalle, sillä mies meni suoraan nukkumaan tultuaan aamulla päivystyksestään. Tämän tulos taas seiniä pitkin menevä stiigailemaan kärttävä nelivuotias, edelleen kitisevä vauva ja edelleen iltapäivällä yöpuvussa haahuileva äiti. Ei hyvä.

Ticketin untuvapussi on osoittautunut aivan mielipuolisen lämpimäksi, joten Stellan toisten päikkäreiden lähestyessä päätin kerrospukea tuon toppakääpiöksi ja sujauttaa untuvapussissa lampaankarvan päälle vaunuihin, kuomu mahdollisimman eteen, tululilista ylös ja vielä varmuudeksi kangas (jota en myöskään voi olla kehumatta liikaa, ihan loistava tämä Kurtis Baby Peace) eteen. kas noin. Nyt uinuu siellä vielä toivottavasti muutaman tunnin, että saan itse puettua vaikka päälle tässä :D Kunhan mies nousee tuosta, niin lähtee sitten Emilin kanssa mäkeen ja mä puran loput laukut sekä lataan taas vaihteeksi pari koneellista pyykkiä. En ole ollenkaan talvi-ihminen, ja laistan omasta vuorostani tarpoa tuolla hankien keskellä kylmässä jos vain mahdollista. Ulkoillaan siis päivittäin tietenkin, mutta henkilökohtaisesti en vaan nauti siitä näillä ilmoilla yhtään.

Ja niistä laukuistahan siis paljastuu...joululahjoja ainakin. Mulla on tapana antaa lähes poikkeuksetta kaikille joko kirjoja tai kosmetiikkaa (vartalo- käsi- ja jalkarasvoja tai lahjakortteja joihinkin hoitoihin), niitä hankin nytkin. Tämä on ehkä itsekästä, sillä tykkään saada ko. juttuja itsekin ja niitä on mielestäni helppo ostaa läheisille ihmisille. Muita tavaroita vältän, kun ainakin meillä kaikkea on jo liikaa muutenkin. Kirjoja tilaan enimmäkseen täältä, (ilmainen toimitus -kampanja vielä!), mutta nyt Akateemisessa oli tuon setelin lisäksi hyödynnettävissä -20% kaikista lastenkirjoista joten niitä lähti mukaan lasten serkuille. Jotain vaatettakin ostin lapsilahjoiksi, mutta nekin ovat aina vähän riskaabeleita. Tarhatädeille paketoin tänä jouluna Iittalan Kivi-tuikut kynttilöiden kera.

Äiti saa Nuxen käsirasvaa sekä jalkavoidetta
lahjapakkauksessa ja Schollin jalkahoidon Stockalle.

Stellan kummitädille mm. tämä
Dermosilin tumma suklaa -vartalovoi.

Mies saa mm. tämän (ja Emil vähän myös).

Isälle tämä ja moottorisaha
(sen on kyllä mies hankkinut! :))
Muut ostokseni olivatkin sitten, no yllätys, lapsille vaatteita. Maltillisesti, mutta kuitenkin...Ajattelin ostaa itsellenikin jotain kivaa, mutta sitten iski piheys - en todellakaan tarvitse mitään nyt. Kotona oleskelen mukavissa peruskamppeissa muutenkin ja töihinpaluuta on odottamassa kaappi täynnä vaatetta ennestään. Postaan näistä omista vaatteistanikin kunhan ehdin joku päivä. Kosmetiikkatilauksen taas tein juuri äidilleni, joka tuo työmatkaltaan kentältä lopuussa olevia välttämättömyyksiä. Kosmetiikastakin taidan blogata myöhemmin :)

Ennen kuin menen ihan sivuraiteille, niin tässä ovat muut ostokseni:

Usein nähty H&M:n Bambi-paita,
oli pakko ottaa kun sai viidellä eurolla :)

Zaran AINOA (!) ostokseni, syy oli
tosin niin proosallinen, ettei kokoja
tai kivoimpia malleja ollut muuten
enää jäljellä. Nyyh. Mutta tämä on ihana.

Näitä esittelinkin jossain postissa,
ovat siis Bogin Stockalta. Ihanat
luonnossakin siis, mutta aivan
valtavan kokoiset! 74/80 näyttää
olevan lähes 86 kokoa...

Ja taas Emil-raukka sai vaan jotain
pientä (ihan kun tuon ikäinen nyt
välittäisi), nämä sopivat hyvin turkoosi-
mustiin talvikamppeisiin. Bogin.

Aika vähällä siis selvisin vai mitä mieltä olette?

3 kommenttia:

  1. Kiva reissu ja kivoja tuliaisia! Ihania nuo kaikki vaatteet.
    Harmi, että iltaohjelma peruuntui, mutta saitte tosiaan iskänkin kanssa sitten viikonloppua viettää.

    VastaaPoista
  2. Jassu kiitos! Ohjelman peruuntuminen harmittaa kyllä aina, kotiäidin arjessa kun sitä muuta menoa on aika vähänlaisesti :)

    VastaaPoista
  3. Hyviä ostoksia! :) Tosi ihana erityisesti tuo Bogin setti! Olen miettinyt meidän isälle tuota samaa kirjaa joululahjaksi, taidankin vaan ostaa sun rohkaisemana ;) Ja hei, odotan innolla kosmetiikka-postaustasi! =)

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3