lauantai 13. marraskuuta 2010

Bogi ja pilkkukuume

Hypistelin kaupassa eilen Name Itin uutuuksia ja huokailin ihastuksesta. Mukana oli myös kuumissaan oleva Emil, jolle tultiin siis alunperin katsomaan talvihaalaria siltä varalta, että joudutaan uusi hankkimaan vielä (eikä löytynyt mitään mieleistä, poika haluaisi että olisi vihreä-siniraidallinen!), joten en ehtinyt siepata mukaan kuin yhden supersuloisen suklaanruskean bodyn, jossa kaunis vaaleanpunainen nalle aplikoituna edessä.

Kuva ei kerro mitään siitä, miten
nätti vaate on luonnossa.
Mutta saatte idean.

Kuvaan livenä siis myöhemmin, sillä haluan ehdottomasti sille kaveriksi saman sarjan marjapuuronväriset velour-haalarit, pikkukukkabodyn ja ehkä kaikista eniten ruskea-vaaleanpunaisen polka dot -haalarin! Mulle on nimittäin iskenyt aivan mahdoton pilkkukuume. Raitoja olen lapsilla aina rakastanut, mutta nyt nuo pallot ovat alkaneet ilmestyä yhä enemmän kuoseihin. Varsinkin polka dot -kuosisesta mekosta on pikkuhiljaa tulossa sellainen paha pakkomielle. Siis juhlamekosta. Eikä meillä niitä juhlia edes kauhean usein ole. Muttamutta. Huutiksessa meni juuri ohi yksi tosi kaunis setti ja ebayssakin hinnat tahtovat kohota aika korkeaksi. Selailinpa sitten Stellaa syöttäessä Stockan verkkokaupan sivuja (jonka olemassaolon ideaa en ole ihan vielä sisäistänyt) ja mitä ihmettä - Bogin vauvamallistosta löytyi vaikka miten kivoja vaatteita. Ja ennen kaikkea pilkullisia. Mitäs sanotte näistä?

15,90

10,90

Ja ennen kaikkea...tadaa, THE dress. Täydellinen. En osta vielä ennen kuin on juhlat tälle valmiina, mutta siellä se odottaa :)


24,90  

Ja oli siellä muutakin kivaa. Esim. nämä hillityt eläinkuosit ja mustavalkoiset perusvaatteet voisivat tulla meille:

23,90

16,90

Mustavalkokuosia löytyi paitana ja housuna, eläinkuosia tunikana ja legginseinä. Ja mustat leggarit joissa on rusetti lahkeissa!  Sekä myös se tyllihame. Hmmmm.

18,90

Osuuko, uppoaako?

1 kommentti:

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3