maanantai 8. marraskuuta 2010

Lahjontaa

Päivän ensimmäinen hetki, kun ehdin istua pidempään koneella. Emil ja Stella tänään molemmat siis kotona, olemme viettäneet täydellisen päivän puistossa ihanassa auringossa, kirjastossa ja kotona lukien sohvalla kyhnäten. Tällaisina päivinä rakastan kotiäitiyttä. Huomenna pitää vielä istuttaa viimeiset sipulit ja laittaa syyslannoite pihalle, lupasin myös pojalle tehdä vispipuuroa. Kotona pidän peukkuja remontin ajan huomiotta jääneen orkidean puolesta, jotta selviäisi vielä. Ja amaryllikseenkin alkaa tulla kohta kukkia! Olen maailman huonoin hoitamaan kasveja, mutta olen opetellut pitämään niitä edes hengissä, kukat ovat ihania.

Tästä hyytyi jo toinen kukkavana tms.

Eilen kävimme tosiaan vanhempieni kanssa ulkona syömässä. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma mukava, mutta ei mahda mitään - on ihan mahdotonta nauttia syömisestä, kun 4 v. pomppii koko ajan tuoliltaan, nirsoilee ruoan kanssa eikä pysy muutenkaan nahoissaan. Käymme aika usein ravintoloissa ja kahviloissa muutenkin, joten mikään uusi tilanne tämä ei todellakaan pojalle ollut. Ärsyttää sanoa samoista asioista kerta toisensa jälkeen ilman mitään vaikutusta. Lopulta tämä huono äiti lahjoi jälkiruoalla pojan syömään edes jotain annoksestaan ja istumaan paikallaan. Huoh. Neiti sentään jaksoi hermostumatta kiertää sylistä toiseen ja ihmetellä valoja <3 Päälle muuten valikoitui lempimekkoni, joka alkaa olla nyt pieni eli joudun itku silmässä pakkaamaan jo pois.

Mekko Benetton, Huutiksesta 6 euroa (!).
Neuletakki tädin tekemä, H&M:n sukkikset
huutiksesta uusina 2,5 euroa.

Tuo mekko on jotenkin vaan niin täydellinen, ei kuvassa ole edukseen. Ohutta villakangasta, tosi kaunis malli ja paljon yksityiskohtia. Ostan heti jos löydän isompana jostain!

Lahjontaa tarvitsin muuten minäkin miehen taannoisen työmatkan takia. Sainkin tuliaisiksi suloisen Tumin lompakon, jei! On jotenkin liikkistä, että mies nappaa heti mieleensä mun puolikkaatkin keskustelun lomassa piilevät lahjatoiveet, valittelin tässä taannoin nimittäin ihan muuten vaan vanhan lompakkoni hajoamista. Käyttöön ei ole uutuus vielä päässyt, vanhan tyhjentämisessä menee taas oma aikansa. Kaikkea todella hyödyllistä kun pääsee sinne aina kertymään...

Love it.

Nyt alan naputtelemaan uusia kohteita huutikseen, kiertoon pääsevät sekä pienet vaatteet tytöltä kokoluokissa 56-68 että isommat extrat tms., pojalta pieneksi ovat jääneet koot 98-104, jonkun verran myös jo 110 vaatteita sekä kenkien koot 28-29. Ja omia olisi vielä äitiys- ja imetysvaatetta sekä vääränkokoisia normi-ihanuuksia mm. Tiger of Swedeniltä ja PBO:lta. Linkki ilmestynee tänne kunhan saan urakan valmiiksi joskus.

Tässä vielä Stella-neidin päivän kotiasu, vaikken noista Bamseista yms.välitä muuten yhtään niin tässä bodyssa on tosi nätti väri ja malli.

Farkkuhame H&M LOGG 2,5 eur
ja Lindexin body 2 eur, molemmat huutis.



Nuo sukkikset ovat myös ihanista ihanimmat, hennon vaaleanpunaisella pohjalla helmenharmaata polka dot -kuviota ja samettirusetit nilkoissa. Tulivat meille käyttämättöminä vaatepaketin mukana, mutta laput oli leikattu irti joten ei aavistustakaan kenen valmistajan ihanuudet ovat. Niitäkin ostaisin lisää muuten :) Tulipas sekava postaus. Ollut sen verran vauhdikasta taas, etten saanut ajatuksia oikein kasaan. Huomenna luvassa sitten ulkovaatekatsausta paremmalla ajalla.

1 kommentti:

  1. Vastavierailulla käymässä ja ihan ihastuksissa :)

    Tuo Benettonin mekko on kyllä huippulöytö!
    Ja tuo käsin neulottu neuletakki ♥♥♥ ihana!

    Yritin liityä muuten lukijaksi, mutta bloggeri taas temppuilee eikä sitä salli..
    Mutta palaan yrittämään myöhemmin uudestaan :)

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3