lauantai 12. maaliskuuta 2011

Hemmottelupäivä

Voi että maman saa hyvälle mielelle muutamassa tunnissa! Sain siis ihanalta mieheltäni naistenpäivänä ylellisen kasvohoitolahjakortin paikalliseen kauneushoitolaan City Spa Artemikseen. Makoilin täydellisessä tunnelmassa kaksi tuntia - hoito oli hyvää ja ystävällistä, tuotteet luonnonmukaisia, miljöö miellyttävä. Voin siis vilpittömästi suositella, varasin jo vähän uhkarohkeasti uudenkin ajan toukokuun lopulle, jos pääsisi vähän säännöllisemmin käymään. Siinä lämpimien kääreiden ja voiteiden alla hengähtäessäni (ja hei ilman lapsia sitten heinäkuun!) mietin, että pitäisi kyllä hoitaa itseään enemmän. Ennen lapsia kävin useinkin erilaisissa hoidoissa, mutta nytkin viime kerrasta on tasan sen verran aikaa kun miehen edellisestä lahjakorttilahjasta. Onneksi herra sentään pitää minusta huolta ;) Kotona toki hoidan ihoani, mutta on se vaan eri fiilis kun tehdään puhdistus ja hieronta, laitetaan seerumit ja naamio, nypitään kulmat. Hoidon jälkeen käväisin vielä nopeasti kaupoilla ja asioilla, oli ihan hassua olla liikkeellä ilman vaunuja.

Kamera ei pysy menossa mukana.
Farkut Zara, paita Gap.
Muu perhe oli pärjännyt loistavasti poissaollessani, Stella-pieni nousi tosin sillä aikaa ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan. Liikkumisen tarve on hurja, tyttö konttaa veljensä perässä minkä ehtii, tutkii kaikki paikat, tunkee suuhunsa myös kaiken (alhaalle tuli juuri viime viikolla kaksi pientä suloista hammasta). Vaikka muksuilla on sen 3 v. 8 kk ikäeroa, on aivan mahtavaa jo seurata miten heistä on iloa toisilleen. Stella ihailee veljeään varauksetta, Emil saa aina suurimmat hymyt ja innoikkaimmat taputukset. Emil taas suukottaa ja suojelee siskoaan, toki hermostuu myös tämän sotkiessa leikit...

Nyt lapset nukkuvat, hellalla kypsyy miehen tekemä perinteinen lihakeitto ja uunista tuli juuri pellillinen porkkanasämpylöitä omaan tyyliini. Kaapissa odottaa vielä homejuustoja sekä punaviiniä lasillinen Mad Menin kanssa nautittaviksi. Elämä on aika ihanaa, aika pienistä asioista kiinni.


Leppoisaa lauantaita!

6 kommenttia:

  1. Ihana mies! Ja onnittelut Stellalle upeasta etapista:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloista hemmottelua, kateeksi käy :). Ja onnea uudesta taidosta täältä meiltäkin päin!

    VastaaPoista
  3. Ihana hyvänmielen postaus ♥
    Tuli itsekin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä, pienet asiat tekee elämästä ja arjesta ihanaa.

    Onnea neidille uudesta taidosta, kohta siellä sitten mennään tukea pitkin menemään :)

    VastaaPoista
  5. Pienen pienillä asioilla on suuren suuri merkitys ♥

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3