keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Äitikin tarttis kevätkuteita

Piti etsiä kuvia ja vaihtoehtoja uikkareista lapsille kesää varten, mutta kuinkas sitten kävikään? Jo Helsingin reissulla poikkesin pikaisesti Vilassa, josta löydän  aina välillä jotain kivaa (pääsyy oli tosin Selected Femme joka samassa sopessa). Yksi takki jäi siellä vähän kaivelemaan, ja pakkohan oli sitten verkkokauppakin tarkistaa. Bestsellersillä on hyvä systeemi verkkokaupoissaan, kaikkien brändien tuotteet voi maksaa samaan aikaan eli ostoksia voi tehdä niin Name Itin kun Vero Modankin putiikeista yhtäaikaa. Kätevää. Mutta asiaan. Laadullisestihan nuo vaihtelevat ihan järkysti, räteistä tosi kestävään kuten varmaan kaikki massavaatettajat, mutta mallit ovat enimmäkseen kivoja. Oma vaatekaappi on tyhjennetty tässä koko huushollin kevätraivauksessa, ja kunhan saan nekin huutikseen ja myydyksi, niin olen antanut luvan hankkia itsellenikin muutaman edullisen kevätuutuuden. Olen palaamassa töihin syksyllä miehen jäädessä puoleksi vuodeksi kotiin, joten töiden puolesta joudun päivittämään garderoobiani sitten myöhemmin ja vähän paremmilla merkeillä. Nyt kuitenkin kaipaisin jotain rentoa mutta silti suht tyylikästä näiden kauhtuneiden trikootunikoiden ja kotineuleiden sijaan. Nämä olisivat mieleeni:

Kapeiden farkkujen seuraksi. Paljon kivoja yksityiskohtia,
materiaali 35% Wool, 30% Viscose, 25% Nylon, 10% Angora
Tämä oli se takki, luonnossa kauniimpi kyllä.
Ja tässä ois farkut, nekin tulisivat tarpeeseen.
Vilan mallit sopivat mulle hyvin yleensä.
 Vero Modan puolelta olisi muutamia kivoja yläosia..

Nudevärejä taas vaikkei pitäisi vielä
kun naamakin näyttää olmilta.

...ja vaikka olen juuri tyhjentänyt kaappini lähes kaikista kuviollisista yläosista, niin tämä Hennesin sinivalkea tunika on vaan ehkä pakko saada kevääksi farkkujen kanssa. Onneksi verkkokaupasta saa myös nyt taas 10% koko valikoimasta alennusta kuun n loppuun saakka, meidän henkassa oli meinaan koot jo loppu tästä kun kävin maanantaina katsomassa.

Samalla lunastin ne muutamat viiden euron alekuitit, Emil sai hupparin sekä t-paidan kesään ja Stella muutamat myssyt jemmaan.



Farkkupaniikissa tilasin myös viikonloppuna Emilille farkut, MiniGiantsilla oli onneksi alepökissä kokoja. Tommy Hilfigerit matkasivat meille muutamassa päivässä, joten jälleen kiittelen putiikin palvelua. Housut on stylet (laadukkaat & hyvänmalliset, säädettävä vyötärö plussaa!), mutta mitä ihmettä, koko 5T ihan liian iso meidän pitkälle pojalle?!? Mystistä. No, menevät hetkeksi odottamaan ja yritän päästä käymään siellä Popissa suositusten mukaan.




Viimeistään huomenna yritän kaupata muutamia uusia pojan vaatteita täällä vielä, lopetan blogin käyttämisen kauppapaikkana hetkeksi ja päivitän vaan huutista :)  Kesävaatteita on kertynyt sen verran jo, että niitä voisi esitellä seuraavaksi - ilmastoon toki sopien ;)


Ovatko muut päivittämässä omaa vaatekaappiaan kevään korvilla vai vieläkö panostetaan lapsiin?

1 kommentti:

  1. Pitäisi alkaa pikku hiljaa päivittämään myös omaa vaatekaappia, viime keväänä en vielä ollut täysin omissa mitoissani, nyt olen ja kaikki vaatteet ovat telttoja! Joten koko vaatevarasto joutaisi kiertoon ja uusia tilalle, huh mikä homma! Jotenkin sitä ei vaan osaa ostaa itselleen, vaikka pitäisi! Mutta kohta on kyllä pikkuinen pakko.

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3