tiistai 23. marraskuuta 2010

NEXT-toiveita

Onpas ollut kylmä! Toivottavasti tuo Ticketin untuvapussi tulee pian. Ellokselta on muuten kaksi pakettia jo lähikaupassa odottamassa (miksi ne muuten tulevat sinne eikä postiin?!?), mutten ole ehtinyt hakea. Vertbaudetia molemmille lapsille olisi sisällöt, kivaa. Muutoin kiirettä piisaa pakkaushommissa, huutiksen kautta lähti tänään 25 kuorta postin mukaan ja pesukone on pyörittänyt lomavaatetta. Stellan valvominen on myös jo ihan mahdotonta, vaikea tottua tähän kun ensimmäiset 3 kk neiti veteli megaunia päivin ja öin. Minä alan muistuttaa zombieta pikkuhiljaa taas, Emilhän valvoi ja valvotti 2 vuotta. Arghh. Yritän asennoitua perjantaina koittavaan lämpöön, josko rentoutuminen kuitenkin onnistuisi kun vaatetta on vähemmän ja valoa enemmän.

Kuva Finnmatkoilta lainattu, niillä mennään.

Huomenna yritän hoitaa juoksevia asioita, kuten kirjaston kirjojen palauttelua ja matkalle välttämättömien juttujen ostelua - eikö kuivashampoo ja itseruskettava lasketa niihin? Olen muutoin kun kalkkilaivan kapteeni, joten vähän väriä pitäisi pintaan saada, paikan päällä kun ei valitettavasti juuri auringossa makailla lasten kanssa.

Mutta asiaan. Mitäänhän nuo lapset eivät tarvitsisi (paitsi Emil sen haalarin!), mutta en voi silti olla käymättä tuolla Nextin sivuilla jatkuvasti. Jos olisi ihan järkysti rahaa, niin tilaisin valehtelematta 90% kaikista malliston vaatteista molemmille. Tällä hetkellä houkuttelisivat esim. ensi kevättalveksi...




Ja jouluksi kotona pidettäviksi seuraavat:






Yökkärithän on aivan ihania:

Ja neulosmekot:


Tämä kokonaisuus on vaan niin söpö:


Entäs nämä "isompien tyttöjen" puolelta:
Huh. Sorry, innostuin vähän, mutta on vaan niin mun lempimerkki. Ihania. Eikä ole kallis tietenkään, mutta kertyyhän sitä summaa jos tahtoo kaiken :) Tykkäättekö muut?

5 kommenttia:

  1. No todellakin tykkään, kävin juuri pari päivää sitten näpyttelemässä ostokoriin mieleisiä, ja aikan järkyn summan sain. Karsinta oli hieman vaikeaa..

    Ihana reissu teille tulossa! Tekisi niin itsekin mieli, kun vielä taitaisin päästä lennollekin hyvin mukaan. Nauttikaahan urakalla :).

    VastaaPoista
  2. Oi, matkalle lähdössä! Kuulostaa ihanalta. Oikein hyvää matkaa teille!

    Upeita nuo Nextin poiminnat. Olen samoilla linjoilla kanssasi, kelpuuttaisin melkein kaikki. Toistaiseksi en ole tilausta tehnyt...

    VastaaPoista
  3. Marika: kiitos! Matkailu tekee kyllä aina hyvää tähän aikaan vuodesta. Lähteminen on vaan oma kaaoksensa...Mä tässä juuri arvon teenkö vielä tilauksen tuonne ;)

    Unelma: kiitos myös toivotuksista :) Tuo Next on vaarallinen, tulee helposti tilattua vähän kaikkea vaikkei tarttisikaan, pelkästään siitä ilosta että ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti on ollut kiva reissu teillä! Blogissani on sinulle pientä auringon jatkoa tänne koti-Suomeen myös ;)

    VastaaPoista
  5. Terhi: kiitos, reissu oli ihana vaikkakin rankka, kuten seuraavasta tekstistäni voi lukea;) Käyn kurkkimassa aurinkoa!

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3