torstai 19. tammikuuta 2012

Loppurysäyksiä -50%

Ei pitäisi puhua näistä alennusmyynneistä kun en sitten pystynytkään pysymään kaikista poissa. Muutama verkkokaupan ale on tullut hyödynnettyä sopivaan aikaan - yritän siis aina saada alesta valmiiksi jo seuraavan talven vaatteet (tai sitten käytettyinä). Tänä vuonna onni on ollut kokojen ja hintojen suhteen myöteinen, joten jossain välissä esittelen sitten kurkistusta jo vähän seuraavaankin talveen vaikka ilmoista päätellen tämänkin vuoden myräkkää on vielä pitkälti jäljellä :D Viikonloppuna aletti Kuperkeikka, josta kävin eilen hakemassa ihanan säkillisen, ja tänään oli Boozt alentanut osan merkeistä puoleen hintaan eli se Cupcaken tähtitakki tulee nyt meille sitten isommassa (122) koossa Emilin ensi talveen. Silloin meillä ei muuten nähdäkään muuta kuin tähtiä pojan päällä, ja Stellan talvi taas näyttää kovin kukkaiselta toistaiseksi ;)



Mutta niistä myöhemmin, kuten myös molempien kevätvaatetuksesta - olen käynyt läpi jemmoja ja aivan ahdistuksen kourissa mietin nyt mistä pitää luopua. Takkeja on Stellalle kertynyt aivan liikaa, ja se ihanista ihanin vaaleanpunainen kukallinen Amino Suit on edelleen väärän kokoinen :/ Pari takkia meille on kulkeutunut myös ihanilta kanssablogaajilta, ne pidetään kyllä aivan varmasti!


Tässä yksi sovitus meneillään
- malli halusi pukea paidan samalla
päähänsä....


Loppyrysäys oli myös lempikaupoissani eli FilippaK:n sekä Zaran myymälöissä. Molemmista tarttui mukaan jotain vähintään siihen 50% hintaan, olenpa tyytyväinen!

Raitaa kotiin (8 €)  ja töihin (34 €) äidille...

...samoin kun paljettihuivi juhlaan, tytölle kaunis a-linjainen
neuletakki puuvillaa (9 €)  ja raitaa myös (4 €).....

..ja Emilille kevään juhliin kauluspaita (7 €) sekä vuorelliset
ulkoiluhousut kympillä. Näitä ostan aina alesta jos löytyy.


Jostain syystä blogger ei suostu lataamaan sitä ihaninta Zaran settiä, mutta yritän myöhemmin uudestaan. Riittäisiköhän nämä nyt hetkeksi tätä osiota :)

2 kommenttia:

  1. Hitsit, mä haluun nähdä tuon kassin sisällön! Tarviiks tässä muka odottaa? :) Meillekin tuli sama Racoonin kassi, eiköhän sillekin keksitä joku funktio säilytyksessä.

    Mahtavia löytöjä oot tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä aika pro -aleshoppilija, tosi hyviä löytöjä!
    ja täällä myös kiinnostaa kassin sisältö..

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3