tiistai 13. syyskuuta 2011

Mikä ei kuulu joukkoon?


Nyt on tehtävä kosmetiikkaan liittyvä postaus pitkästä aikaa - vuosi sitten näitä panosta/pihistä -juttuja oli muutamia (tukasta ja ihonhoidosta) ja tarkoitus on jatkaa kun aikaa on eli harvoin. Tänään tuli sopiva sauma tälle kun ollut yllättävä tuote kokeilussa viikon verran. Taustaksi vielä tosiaan, että nämä puhtaasi omiin kokeiluihini perustuvia ilman ilmaisnäytteitä tms. eli rahalla onnistuttu ja erehdytty :D Muutamia muutoksia viime syksyn tuotteisiini on muuten tullut, päivävoiteeksi tuon DayWearin lisäksi löytyi ihan loistava Biothermin Skinergetic panosta-osastoa ja yövoiteeksi pihistä-puolelta L´Orealin Youth Code. Tykkään molemmista! Sen sijaan silmänympärysvoide tuotti taas tuskaa. Olen niin tottunut ostamaan kosmetiikkatuotteet tax freestä tai netistä, että normihinnalla ostaminen tuntuu ihan utopistiselta ajatukselta. Kun mitään matkaa eikä alennuksiakaan ollut näköpiirissä, rupesin googlailemaan hyväksi havaittuja mutta edullisempia tuotteita tässä kategoriassa. Yksi nousi vähän joka paikassa esiin, tuote jota en muuten koskaan ostaisi. Joten pakkohan se oli kokeilla!

Se on Pirkkaa!

Uskokaa tai älkää mutta hyvä on! Kosteuttaa hyvin, käytän tätä päivällä meikin alla, ei ärsytä ihoa mitenkään, INCI-listakin tyydyttää. Loistava hinta-laatusuhde kun maksaa jopa neljä euroa :D Iltaisin kaavin viimeisiä tippoja Lauderistani ja etsin kuumeisesti edukasta verkkokauppaa - mies lähtee tosin parin viikon päästä viikonloppureissuun joten taidan iskeä ohjeet käpälään kentälle. 


Hyvin sopii joukkoon kuitenkin :)


Mitäs meille muuten. Flunssa talttunut kaikilla joten kuten, Stellan kanssa aloitellaan unikoulua, työt painavat päälle aika rankasti. Pikkumuru oppi muutama viikko sitten vihdoin kävelemään pikkasen päälle vuoden iässä ja meno on melkoista...kaikkialle pitää kiivetä ja repiä alas ja heittää. Hillitön draama ja heittäytyminen kun kielletään. Hassutellaan, halaillaan, sovitellaan vaatteita. On tämä vaan niin ihana ikä pienellä. Isovelikin tuntuu välillä olevan innoissaan kun siskosta on edes riehumiseen leikkikaveri ;) 

Ostoksista pidän välikuukautta, en ehdi käymään kaupoissa eikä mitään oikein tarvitakaan. Muutaman huivin hankin itselleni, rakastan tuubihuiveja ja rättejä mulla on kaulassa muutenkin joka päivä. Gina Tricotin huiveissa oli hyvä malli, kiva tuntu ja värit:

Hintaa näillä 9,90 eli voi ostaa useammankin :)

Tässä näkyy paremmin sävy, sopii mun
paletin kanssa kivasti.
Ja Hennesiltä kun tulee välillä aika viiveellä paketit, niin peruskampetta kotiutui molemmille muksuille vasta äskettäin vaikka tilaus oli tehty ajat sitten alella:



Tässähän nämä. Lasten kasvaessa sitä pieneksi jäänytttä on aivan valtavat kasat enkä tiedä missä välissä niitä ehdin kuvaamaan ja syöttämään huutikseen / FB-kirpuille. Taviskirppikselle en viitsi vaan viedä muuta kun arkikampetta, täällä ei saa rahoja takaisin enkä varastettavaksikaan viitsisi millään viedä. Ei meillä mitään megamerkkivaatteita ole, mutta kyllä Nextit ja Gapit jo täällä viedään maksamatta tai sitten jäävät käsiin järkihinnallakin. Niinpä mietin pitäisikö laittaa pieni blogikirppu taas pystyyn? Naistenvaatteitakin olisi säkillinen kuvausta odottamassa....Kuvausta odottavat myös talvikamppeet, joista meiltä tosiaan puuttuu vielä Emilille toppahousut sekä ainakin yhdet hanskat ja goret (Stockan ensi kuun kantistarjousta + Jesper Juniorin alepäiviä + hullareita odotellessa). Pipot ja kaulaliinat edellisessä postissa eivät muuten myöskään ole Tinttuja, vaan ihan "tavallisen" käsityöläisen tekemiä :)

7 kommenttia:

  1. Pakko kysyä kun kirjoitit, että rupeatte unikouluun.. Millaisia ongemia teillä on öiden kanssa? Meillä kun tuo neiti 1v 2kk heräilee öisin jokusen kerran ja usein riittää kun törkkää tutin suuhun ja laskee takas nukkumaan. Nämä tuntuu niin turhilta heräämisiltä kun alkaa tuo univelka itsellä painaa.
    Ja millaista unikoulua meinaatte?

    VastaaPoista
  2. Janica: tsemppiä heräilyyn, tiedän todellakin tunteen univelasta. Meillä kyse ei ole siis mistään muutamasta pienestä herätyksestä, vaan useammasta hyvin äänekkäästä itku- ja huutamiskohtauksesta joka ikinen yö. Stella menee nukkumaan tiukoin rutiinein klo 20, nukahtaa itsekseen jos olen vaan samassa huoneessa esim. lukemassa omaa kirjaani. Ensimmäinen herätys voi tulla jo tunnin päästä, viimeistään kuitekin klo 24.00. Huutaa, nousee istumaan ja usein seisomaankin. Tässä vaiheessa riittää onneksi vielä lempeä laskeminen takaisin makuuasentoon ja tassutus eli käden pitäminen selän ja kyljen päällä. Kun tulemme miehen kanssa nukkumaan (pinnis siis meidän makkarissa) havahtuu tyttö lähes poikkeuksetta eikä suostu enää rauhoittumaan omaan sänkyynsä vaan nousee jatkuvasti pystyyn ja itkeskelee. Oma hermo ei ole vaan kestänyt takaisin laittamista ja huudon kuuntelua (mullakin herätys töihin aina klo 6.10...), joten olemme ottaneet Stellan viereemme nukkumaan. Tai kukkumaan oikeastaan, ilmeisesti haistaa maidon vielä sillä nukkuu todella levottomasti kontaten, repii mun paitaa, huutelee. Kaikki ollaan aivan poikki, joten muutos on tultava. Mies osti meille todella hyvän uuden kotimaisen lastenlääkärien kirjoittaman unikirjan (Unihiekkaa etsimässä - ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin http://verkkokauppa.duodecim.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=6408). Siinä on raadollisia haastatteluita joita lukiessa todella samaistuin, monta eri unikoulumenetelmää plussineen ja miinuksineen sekä selkeät tee näin -ohjeet jokaiseen. Emme ole vielä valinneet meille sopivinta, joku lasta rauhoittava ja molempia osapuolia vähiten stressaava menetelmä kuitenkin tavoitteena löytää. Kirja on tosiaan loistava ja suosittelen sitä kaikille joille on siunaantunut näitä huonosti nukkuvia ja herkkäunisia lapsia :)

    VastaaPoista
  3. Me ollaan kokeiltu vain Pirkan aurinkorasvoja ja ne oli aivan hirvittävän huonoja. Sen jälkeen ei niihin kosmetiikkatuotteisiin olla uskallettu koskea, mutta kiva kuulla, että joku toimii ja tuolla hinnalla.

    VastaaPoista
  4. Saija: mä en ole kokeillut Pirkalta koskaan mitään kosmetiikkaa (jollei hammastahnaa lasketa :D) joten olin melko skeptinen - tolla hinnalla tosin ei paljoa häviäkään, joten yllätys oli todella iloinen :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos pitkästä kommentista :) Tota kirjaa meinasin kirjastosta katsella, toisaalta voishan sen ehkä ostaakin. Kirjoittele miten teillä edetään, aihe kiinnostava ja niin läheinen.

    Ja voimia tosiaan unikouluun! Meillä ei ihan samanlainen tilanne tosiaan ole, mutta herkkäuninen heräilijä on ja illallakin täällä melkeen kuiskaillaan ettei vaan herää :(

    VastaaPoista
  6. Tuo kirja tosiaan on ilmeisesti tosi hyvä, toivottavasti löydätte apua tilanteeseen.. Melko vastikään oli myös Duodecimissa artikkeli unikouluista, mulla oli se joskus sähköpostissakin... Jos löydän, voin laittaa tulemaan, mutta on kyllä mahdollista että on jo mennyt bittiviestien taivaaseen.. :D
    Oletteko siirtämässä tytön omaan huoneeseen tässä saumassa..? Monet ovat sitä ratkaisua kehuneet ja meilläkin unet eheytyivät entuudestaan, kun puolin ja toisin ei pikkuääniin herätä..

    Blogi (tai jonkinlaista albumilinkki-) kirppistä kannatetaan, minulle ainakin saa laittaa ;)

    VastaaPoista
  7. Janica: ollos hyvä! Kirja kannattaa kyllä ehdottomasti hankkia tavalla tai toisella :)

    Riipula: kiva jos löydät artikkelin, laita ihmeessä tulemaan! Meillä tämä pinniksen siirto tuottaa suuria mietintöjä nyt - Stellalle ei ole omaa huonetta odottamassa vaan Emilin kanssa yhteinen :/ Muutettiin tänne kun Emil aika lailla pienempi, Stellaa oltiin toivottu jo tovi ja niin kovin rakastuttiin tähän asuntoon. Tiedossa oli siis jo valmiiksi, että perheen mahdollisesti kasvaessa pitää joko muuttaa isompaan tai tehdä muita järjestelyitä täällä. Haluamme ehdottomasti pysyä alueella ja täältä vapautuu taloja / isoja rivareita todella harvoin jos koskaan. Niinpä meillä nyt vaan kaksi makuuhuonetta, joista toinen sen verran iso että sen saa jaettua kahtia ja tarvittaessa ihan oikealla seinälläkin kun kahdet ikkunat. Ollaan vaan rempattu se aikoinaan meidän makuuhuoneeksi täysin, joten vaatii taas maalailua ja vaatekaappien rakentelua jne. kun vaihdetaan päittäin. Yritetään siis siirtää lapset pian samaan huoneeseen nukkumaan, katsotaan mitä tapahtuu...Ehkä utopistinen ajatus että pärjätään näillä neliöillä kunnes Emil menee kouluun, mutta ainakin yritetään ;) Tulipas pitkä sepostus tästäkin, mutta asuntoasiat pyörivät juuri tuosta syystä vähän pinnalla koko ajan.

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3