torstai 23. kesäkuuta 2011

Lomavaatetta ja heipat

Pakkaaminen, se se vasta on hommaa. Ainakin kolmen ihmisen, mies laittaa onneksi omansa ;) Tässä sateessa ei haittaa ollenkaan, että lomailemme kohta lämmössä ja auringossa hetken. Veljeni tulee meille viikoksi talonmieheksi, joten ei tarvitse onneksi miettiä sähkölaitteita, puutarhaa jne. Kiire on ja kaikki taitavat muutenkin olla jo juhannustunnelmissa, alla kuitenkin pikaisesti pyykkinarulta oton yhteydessä napsittuja Stellasen lomavaatteita (ekoissa kuvissa muutamat sisarusten samistelut / Meandi & Marimekko).




Hauskaa juhannusta, palataan heinäkuussa! :)

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Knits & dreams

Tässä kuussa vauvani täyttää 11 kuukautta. Vauvanen osaa kävellä tukea pitkin, seisoa hetken horjuen, vilkuttaa ja taputtaa, puhua jo aika monta sanaa (äittä, iti, havva, kaakka, heittää, kukka, halaa, autto, kijja). Vauvanen ei ole kohta vauva enää. Niisk. 

Zaran body ja Name Itin sukkikset alesta,
Nextin mekko ebay. Oma rakas = priceless.

Samalla äitiyslomani on tällä kertaa lähestymässä loppuaan, onneksi edessä on vielä ihana viiden viikon koko perheen yhteinen loma. Sitten alkavat minulla taas työt, lapsilla uusi ja jännittävä arki isän kanssa kotona. Suunnittelin tekeväni tällä(kin) mamalomalla vaikka mitä, yhtenä suurena haaveena oli palauttaa käsityötaidot innostuksen asteelle. Syksyllä hankin ensimmäiset langat ja puikot, mistä kerroin myös täällä. Nyt on kesä ja...no niin, kaulaliinahan siitä oli tulossa ja tulee varmaan joskus vieläkin, kunhan taas ehdin...Eli se siitä kunnianhimoisesta ajatuksesta, että olisin saanut vuoden aikana suloisen neuletakin tyttärelleni rakkaudella kudottua. Ihan vauvana neuletakkeja en osannut hänellä tosin käyttääkään, mutta nyt olisivat kevyet suloisuudet enemmän kuin tarpeen kesämekkojen päällä. Täytynee siis tyytyä valmisvalikoimiin toistaiseksi. Koska joka paikassa on nyt ale, olen kärppänä katsellut lähinnä juuri noita neuletakkeja ja -boleroita täsmäkokoisina. Melijoen  alesta nämä olisivat ihania:

Molemmat 3Pommes.
Absorba, alessakin tosin liian kallis :/
Jeanbourget, samoin...


Myös DPAM alentaa huomenna osan heti puoleen, siellä tällaisia:

Huokaus. Aika kivoja kaikki! Ja nyt nukkumaan jotta jaksaa huomenna pakata loppuun lomakamppeet lomps. Yritän pysytellä aleista pois :) (ja pakko oli vielä korjata nuo aleprossat, olin lukenut meilit hutiloiden ja ajattelin, että heti vetävät kaikesta puolet pois mutta ei se ihan niin mennytkään;))

Vertbaudetia alessa

Pakko tulla sen verran vinkkaamaan, että Elloksen aleen on nyt saatu myös nuo Vertbaudetin ranskalaiset lastenvaatteet. Aleprossat vaihtelevat 10-70 välillä. Ihania kesäsuloisuuksia, joita tilasin jo vähän ensi kesää ajatellen ;) Siis vain muutaman, tietenkin *kröhöm. Laatuun olen enimmäkseen ollut tyytyväinen, koothan noissa pieniä joten yhtä isompi kannattanee tilata. Jostain syystä en saa tähän nyt lisättyä kovinkaan paljon kuvia sieltä, mutta käykää ihmeessä kurkkimassa :) Kenkiäkin on (joista muutama kuva alla), samoin äitiysvaatteita.





 

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Eläköön Ebay! Ja kirpparit kans!

En osta mitään normaalihinnalla enää nykyisin. Tai no jotain joskus jos on ihan pakko, mutta mielelläni en. Alennuksia on koko ajan joka paikassa (ja sekö muuten vasta harmittaa, jos on ostanut jonkun kivan jutun ja se onkin ihan just halvennuksessa!) ja kirpparit / huutis / ebay pullollaan vaikka mitä ihanuuksia pieneen hintaan. Jos olisin minimalisti, kykenisin pukeutumaan itse kuudella vaatteella ja lapsille riittäisi myös kaikkea yksi, olisi tilanne varmasti eri. Mutta kun _rakastan_ kaikkea kaunista, kyllästyn nopeasti, en tykkää tahroista tai nukasta (joita molempia kertyy myös niihin laatuvaatteisiin...) ovat secondhand-löydöt pelastus ja harrastus samaan aikaan. Meitä on erilaisia ja se sallittakoon :) 

Meilläpäin avattiin vuosi sitten pelkästään lastenvaatteisiin erikoistunut kirppis, mutta se jäi vähän torsoksi. Nyt on uusi yrittäjä ottanut sen käsiinsä, siellä myydään vähän kaikkea nyt mutta toistaiseksi mielestäni tarpeeksi siististi ja hyvällä maulla. Jätin itsekin myyntitili-periaatteella Unelmaan joitain viikkoja sitten kaikenlaista ja ihan kivasti kauppa on käynyt, vaikka puolethan tuotosta tosiaan saa vaan itselle. Siellä on myös yksi myyjä, jolta olen ostanut aivan valtavasti kaikkea ihanaa (että terkkuja vaan jos tunnistat omiasi;)), hänellä ollut myynnissä siis juuri Emilin kokoisia P&P:n, POPi jne. vaatteita, mun kokoisia ja jopa miehelle sopivia kivoja kuteita. Harmi että kyseisen myyjän tyttöjen vaatteet ovat koosta 104 eteenpäin, muuten ois Stellakin saanut vaikka mitä Sofie Schnoorilta yms. ;)

Pidemmittä puheitta siis, viime kuukausien secondhand-saldoa tulee tässä:

Nextin mekko ebay, Dpamin hame huutis.
Gapin neuletakki & paita ebay.

Nextin pitsi-rusetti -setti ebay.

Matalanin tunika&housut ebay,
Polarn o Pyret -hattu kirpulta.
Emilillekin on pitkästä aikaa löytynyt vaikka mitä:

Dieselin huppari ja Ralph Laurenin pikee ebay.

Phister&Philinan collegetakki ja
Lotta&Lassi -pikee kirpulta.

Äiti ei niin rakastanut noita merirosvoja
mutta poika sitäkin enemmän ;)
Vaatteet Lindex, POP, Snoozy ja
kaikki kirpulta samasta pöydästä.
 Ja vielä harvinaisempaa, mä olen löytänyt itsellenikin jotain! Aikaisemmissa postauksissani olen valitellut a) kesävaatteideni köyhyyttä ja b) vaatteideni värien puuttumista kun kaikki on mustaa & harmaata. Nyt olen hyvällä omallatunnolla voinut vähän laajentaa molempia kun ei ole montaa euroa mennyt haaskuun ;) Sorry taas surkeat kuvat...

Vaaleanharmaa Flashin Odd Molly -henkinen
kevyt kesätunika 3 euroa ja Espritin uusi
vilpoisa ruututunika vitosen, molemmat kirpulta.
Alaosaksi valkoista pellavahousua tai
chinos-hamettam eikös joo?

Cottonfieldin pikkukukallinen
kesämekko mökille ja puutarhaan
kesäaamujen somistukseksi kirpulta
sekä Minna Parikka -tyyliset Carvelan
nahkaiset nudekorkkarit ebaysta.



On ne vaan kivat :) Kesällä siis pukeudun huomattavasti monipuolisemmin näköjään kun talvella. 

Nyt riennän pyykinpesuun, seuraavaksi lomapuvustoa ja kaason kamppeita (jotka muuten myös ebaysta) ja vähän toivoakin;)
Siihen saakka nauttikaa kesästä!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Kustin kulkuja osa kaksi

Tiedättekö sen tunteen ettei riitä mihinkään? Kun pyykkivuoret kasvavat vaikka kone laulaa koko ajan, pöydän alla on murujen meri, lelut hujanhajan ja dvd-levyt kaupan päälle lattialla, yksinkertaisesti kaikki hukassa, talvivaatteet vielä eteisen kaapissa, miehen kanssa puhuttu pelkistä kauppalistoista, hermo palanut pohjaan enemmän kuin laki sallii? Meillä ollut vähän tuollaista näet, toivottavasti joku muukin tunnistaa. On ne kaasoilut ja häät ja lasten hoito silloin. On lomareissu, jota varten pitää pyykätä ja pakata ja suunnitella. On perusarki ja Stellalle tulevat hampaat, Emilin uhmaa. On kasvatusvastuu ylipäätään, suru oman kotiajan loppumisesta kohta, laiminlyödyt ystävät. On tämä elämä. Ihanaa, rakasta ja välillä vähän riepottavaa :) Onneksi on myös kesä ja valo, vihreäksi villiintynyt viidakkopuutarha jossa voi joskus levätä (paitsi että kasvimaalla on KIRPPOJA taas, arghh! Goodbye rucolat ja retiisit!). Blogikin on ollut sivussa siis, mikä on tylsää kun aloitettuja postauksia olisi vaikka muille jakaa - onnistumisen tunteita on ollut kuitenkin nimittäin ilmassa myös ;) Perheellämme on takana esimerkiksi ihan huikean ihana viime viikonloppu, mutta siitä lisää myöhemmin - tämä postaus aloitettu jo aiemmin joten laitetaan ensin menemään.


* * *

Huh hellettä! Ollut siis, nythän täällä on kylmää ja märkää kuten varmaan muuallakin. Ja mikäs sen mukavampaa sadepäivän puuhaa kun lastenvaatteiden katselu ;) Stockmannin suht surkea verkkokauppa piti jotain 20 prossan ennakoalea (nyt siellä -40% jo sentään vaikka valikoima ihan onneton) ja olihan mun pakko tilata tuo syksystä asti mielessä kummitellut tyllihame :)



Kaveriksi tuli Marimekko-tyylinen
Bogin yöpuku, tosi kivaa materiaalia.

Kerrankin ehdin myös ajoissa, nimittäin Pomp de Luxen -50% aleen (nythän sielläkin jo -70% mutta ei kokoja kauheasti jäljellä). Postarit olivat suolaiset 26 euroa, mutta vaatteet niin edullisia ja ihania ettei edes harmittanut! En ollut varma kokoasioista kun meillä ei ko. merkkiä ole ennen ollut, joten tilasin varmuudeksi reilumpaa. Meille tuli siis kokoja 86 ja 92, jotkut menevät jo nyt ja osa varmaan vielä ensi kesänäkin :) Olen kertakaikkiaan rakastunut noihin! Tulivat lisäksi muutamassa päivässä suoraan kotiin, iloinen juttu. IHANIA.


Harmonisia...

...laadukkaan oloisia...

...ihania yksityiskohtia...

...päästä jalkoihin :)


Lisäksi Gap jatkoi alennuksiaan enkä vaan voinut jättää hankkimatta jemmavarastoon tätä suloista mekkoa:




Tekee mieli hiplata sitä koko ajan, on niin herkku :D Mukana tuli muutamat legginsit ja vilpoisat kesähousut sekä pari teepparia Emilille. Omat vaateostokseni sieltä näyttävät tosin toistuvasti epäonnistuvan, koot eivät vaan täsmää mitenkään järkevästi. Niinpä huutikseen lisään Gapin mekkoa isossa koossa, siellä on jo nyt tilausten mukana tulleita muutamia hutiostoksia (joista voi muuten myös tarjota meiliin suoraan mikäli huutoja ei ole) eli Tinttua, Marimekkoa, Me&Ita ja kohta myös pari Pompin tunikapaitaa. 


Seuraavaksi postaan sitten turistiviikonlopusta Helsingissä sekä kirppari- ja ebay-löydöistä. Ihanaa viikonloppua!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kusti on polkenut (part 1)

Nonni. Nyt on vietetty omat synttärit ja ystävän polttarit ja lapsen kevätjuhlat ja serkkujen nimiäiset ja vaikka mitkä. Oiskohan aika rauhoittua hetkeksi? Ainakin sen verran, että olen päässyt postiinkin viemään huutisjuttuja sekä arvontapalkintoja...sorry kun viivästyneet! Haluan pitää tätä blogia, haluan kommentoida ja lukea, aika tulee vastaan. Niinpä näin, tipotellen, kesäajassa kuljaillen :)

Pääasia tässä postauksessa on kuitenkin IHANAT alelöydöt, joita on tipahdellut meille sieltä sun täältä tässä parin kuukauden aikana. Tarkoitus kun tässä blogissa on myös jakaa niitä alevinkkejä, niin siinä nyt mennään vähän metsään kun osassa nämä alet ovat ohi jo :/ Silti moni kauppa alettaa nyt kunnolla, joten eiköhän moni pääse vielä hyödyntämään hyviä tarjouksia :) Tämä toimikoon nyt myös verkkokauppojen vertailuna ja suosituksina, moni kun on mulle ensimmäistä kertaa vasta tullut tutuksi.


Ensin aletti Gredelin synttäritarjouksilla, monesti olen ihaillut heiltä kauniita ja ekologisia lastenvaatteita ennenkin mutten ole raaskinut tilata. Nyt lähti meille muutama alehintaan ja ai miten ihania ovat! Nopea toimitus oli myös.

Emilille Maxomorraa ja Green Cottonia, Stellalle Katvigia.
En ole aina niin uusretron perään, mutta näissä raikkaat värit.
Pojalle 110/116 cm ja reiluja, body 86 cm ja aika lailla vastaa kokoaan.

Samaa reipasta sarjaa tuli sekä Tintun ja Me&I:n alennuksista, molemmissa oli siis -50% ja taitaa olla edelleenkin itse asiassa. Kumpaakaan merkkiä ei ole ollut meillä aiemmin, joten tulipa nämäkin nyt testiin. Ruotsalainen tilaus tuli nopeammin, mutta Tintulla oli todella ystävällistä asiakaspalvelua. Yksi tilaamani tuote oli loppunut, mutta lähettivät korvaavan ja lisäksi vielä extran pakettiin mukaan. Molempia merkkejä on nyt pesty, pidetty ja makusteltu päällä. Tuomio: tykkään! Varsinkin Tintun leikkihousut (tai Olopolot tms.) ovat esikon mielestä mahtavat, leikki alkaa heti kun vetää pökät päälle. Stellan pupuhaalaria en ole vielä päässyt tosin kokeilemaan, sillä ovat aivan mielipuolisen isoa kokoa mistä vähän miinusta.


Emilille siis lohikäärme- ja peikkohousut,
Stellalle sydänpolviset haalarit joissa
pupunhäntä takana <3
Koot 110/116 ja 74/80, huikean isoja!




Me&I yllätti laadukkuudellaan, tai ainakin meille kotiutuneet vaatteet tuntuvat tosi hyviltä. Lähinnä ovatkin velouria tosin nämäkin. Koot olivat reiluja mutteivat niin reiluja kun pelkäsin. Itselleni otin yhden tunikamaisen t-paidan kotioloihin ja se taas naftia kokoa eikä muutenkaan mitenkään kummoinen. Näitä voin siis jatkossakin alesta tilata, mutta normihinnalla en raaski myöhemminkään, kumpaakaan.


Mekkoa, hametta, tunikaa, paitaa koossa 74/80.
Emilille mustat velourhousut 116 cm, hyvät.

Hempeämpää linjaa saapui sitten Juulia&Joonatanista, kun himoitsemani Mini a Turen takki pääsi aleen. Otin kokoa 92 eli ensi kevääksi, tämä nyt oli vaan niitä "pakko saada" -juttuja. Eipä vaivaa enää;) Ja onhan se ihana. Lisäksi saapui supernopeasti, kiitos!




Ja vanha tuttuni Gap kun alettaa, niin enhän mä voi pysyä poissa. Kivat jutut menevät hetkessä, nyt sain kotiin seuraavat suloisuudet:


Muutama mekko lisää...hohhoi...

...ja ehkä ihanin tyllihame ikuna!
Kaikki kokoa 18-24M ja sopivia nyt.
Toinenkin samansisältöinen postaus on valmisteilla, valitettavasti (ja kirpparilöydöistä kans!). Musta on vaan kivaa, kun ei tarvitse sitten tarpeen iskiessä mennä muuta kun kaapille ja pukea päälle. Juuri juttelin kaverini kanssa, kuinka hän on tuskissaan etsinyt lierihattua vauvalle ja sopivia shortseja taaperolle. Mulla ei ole ikinä tuollaisia ongelmia, kun kaikki seuraavan kauden kamppeet on viimeistään puoli vuotta aikaisemmin hankittuna :D Ongelmia tuleekin enemmän sen säilytys- ja kierrätyspuolen kanssa sitten...


Mitäs muuta on tehty? Oltu pihalla, ihmetelty luontoa, leikitty zombie-hippaa. Huhkittu vapaaehtoishommissa (mistä lisää myöhemmin). Suunniteltu lomaa. Pyöräilty kirjastoon, ruokittu lintuja, etsitty sopivia aurinkolaseja. Syöty litroittain jäätelöä.


Pesty tonneittain pyykkiä, tässä ne
onnelliset puhtaat riippukeinussa.

Luettu lehtiä laidasta laitaan.
Aurinkoa!