tiistai 21. kesäkuuta 2011

Knits & dreams

Tässä kuussa vauvani täyttää 11 kuukautta. Vauvanen osaa kävellä tukea pitkin, seisoa hetken horjuen, vilkuttaa ja taputtaa, puhua jo aika monta sanaa (äittä, iti, havva, kaakka, heittää, kukka, halaa, autto, kijja). Vauvanen ei ole kohta vauva enää. Niisk. 

Zaran body ja Name Itin sukkikset alesta,
Nextin mekko ebay. Oma rakas = priceless.

Samalla äitiyslomani on tällä kertaa lähestymässä loppuaan, onneksi edessä on vielä ihana viiden viikon koko perheen yhteinen loma. Sitten alkavat minulla taas työt, lapsilla uusi ja jännittävä arki isän kanssa kotona. Suunnittelin tekeväni tällä(kin) mamalomalla vaikka mitä, yhtenä suurena haaveena oli palauttaa käsityötaidot innostuksen asteelle. Syksyllä hankin ensimmäiset langat ja puikot, mistä kerroin myös täällä. Nyt on kesä ja...no niin, kaulaliinahan siitä oli tulossa ja tulee varmaan joskus vieläkin, kunhan taas ehdin...Eli se siitä kunnianhimoisesta ajatuksesta, että olisin saanut vuoden aikana suloisen neuletakin tyttärelleni rakkaudella kudottua. Ihan vauvana neuletakkeja en osannut hänellä tosin käyttääkään, mutta nyt olisivat kevyet suloisuudet enemmän kuin tarpeen kesämekkojen päällä. Täytynee siis tyytyä valmisvalikoimiin toistaiseksi. Koska joka paikassa on nyt ale, olen kärppänä katsellut lähinnä juuri noita neuletakkeja ja -boleroita täsmäkokoisina. Melijoen  alesta nämä olisivat ihania:

Molemmat 3Pommes.
Absorba, alessakin tosin liian kallis :/
Jeanbourget, samoin...


Myös DPAM alentaa huomenna osan heti puoleen, siellä tällaisia:

Huokaus. Aika kivoja kaikki! Ja nyt nukkumaan jotta jaksaa huomenna pakata loppuun lomakamppeet lomps. Yritän pysytellä aleista pois :) (ja pakko oli vielä korjata nuo aleprossat, olin lukenut meilit hutiloiden ja ajattelin, että heti vetävät kaikesta puolet pois mutta ei se ihan niin mennytkään;))

2 kommenttia:

  1. On kyllä söpösiä neuletakkeja... mutta mäpäs en olekaan ostanut aleista vielä mitään muuta kuin tähtitennarit tytöille ;)

    Mukavaa yhteistä lomaa teille! Ja kiitos ihqusta arvontapalkinnosta, perille tuli :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja taitoja teidän pikkuneidillä! No, tuliko näistä aleista teille jotain? Mä sorruin Melijoen aleen, etupäässä pojalle syksyyn...

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3