lauantai 1. tammikuuta 2011

Kevätmallistoja: Next/Zara jne.

Vuosi vaihtui rauhallisesti, oikein nauratti kun tv oli päällä kera Kari Tapion (!) konsertin (ei siis ihan lempimusiikkia muuten, RIP), siemailin miehen kanssa lasit cavaa ja katselimme ikkunasta kauempana metsän takaa näkyviä raketteja. Ei ole elämä kuin ennen (ja ihan hyvä niin:)). Monet ovat kirjoitelleet tosi ihania viime vuoden tilinpäätöksiä, joita oli kiva lueskella. Oma vuoteni keskittyi niin kauan kaivatun Stellan odotukseen, riskiraskauteen ja tytön syntymään kera helteiden, ettei siitä ole oikein mitään sellaista kirjoitettavaa joka onnistuisi ilman kuvia lapsista. Rakas, raskas vuosi. Tervetuloa uusi ja entistä upeampi! Teille myös mahtaavaa vuotta 2011 :)

Ennen kuin pääsen mihinkään lupailemaani välikauteen on ollut pakko kurkistella jo tulevaan kevääseen ja kesään. Ihan ensin itkettävän suuri pettymys luottovaatettajaltani Nextiltä -  uusi mallisto siis nyt julki ja mielestäni todella pliisu. Itku meinasi oikeasti päästä kun tajusin, ettei sieltä enää klikkaannukaan niitä edellisen malliston vaatteita (aiemmin siis uuden jälkeen vielä sitä edellistä ja joskus vielä sitäkin edellistä saatavilla). Siis multa meni sivu suun kaikki ne ihanuudet, joista joskus tännekin postasin! Laitoin vielä varmuudeksi sinne meiliä, mutta enpä usko niitä enää näkeväni. Ottaa päähän ihan tajuttomasti. Täytynee alkaa taas selata ebayta niiden toivossa :/ Uudesta mallistosta vauvapuolelta voisin ottaa ainoastaan nämä muutamat meille, ovat sentään entisen söpöjä vaikka ovatkin nostaneet hintoja monessa setissä (kuvakaappaukset Nextin sivuilta):


Setti 16 €

Mansikkatakki on must, 24 €

Pyjama ehkä vuoden ikäisenä?


Niisk. Katselin sitten siinä järkytyksessä vielä muutaman muunkin valmistajan kevätuutuudet enkä oikein lämmennyt. Ellokselta tulee meille muutama sisävaatekin kunhan saan jonkun kunnon alekoodin sieltä, H&M:n tarjontaa katselen varmaan kaupoista lähempänä kesää kun mitään ei sieltä tarvittaisi. Name Itillä oli muutama ihan kiva:


Pallohulluus. 9,90


Kesäpökät, 19,90 €
Aika ihana. 26,95 €
 Zaran uusi kokoelma oli vielä aika torso, muutamia vasta esillä netissä (miksi niiden muuten pitää laittaa alehinnatkin tuotteisiin tuolla vaikkei vaatteita voi ostaa online? Tulee vaan paha mieli). Ihan nättejä, mutta en halua enää mitään ihan kivaa kun sitä meillä perusvaatteena on jo. 

Ns. kalliimpien merkkien tarjontaa en ole vielä edes vilkaissut. Ulkovaatteiden alepähkäilyt ovat edelleen jäässä. Emilille tuli sentään uudet tarhatossut Tohvelisankarin alesta, oli ihan supernopea toimitus ja tossut ihanat kuten aina. Vielä loppuun mun lempialesetti Henkasta (vika sieltä, lupaan), odottaa Stellaa syksyllä sitten...

Yhteensä maksoi kaikki 12 euroa.
Ai niin, uudistan vielä tuon sukkahousukyselyn edellisestä postista: minkä merkin ovat kestävimmät pienillä tytöillä (lähinnä siis eivät nyppyynny ekassa pesussa)?

8 kommenttia:

  1. Mäkin kävin nextin uutta mallistoa katselemassa ja muutama kiva juttu löytyi isojen mallistosta. Ja monet oli jo loppuunmyytyjä! Onko niitä voinut tilata ennakkoon vai onko ne jotain viime vuoden mallistoa. Esim. ne kaikki ihanat narukengät oli loppuunmyytyjä. : (

    Mä olen tykännyt kappahlin sukkiksista ja Zaran sukkikset kanssa on olleet hyviä. Harmi vaan kun se ZARA on niin kaukana..haluaa ehdottomasti nähdä kevään uutuuksia!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, mä vahingossa vastailinkin tuonne alempaan postaukseen, kun sitä viimeiseksi luin..Eli lyhyesti meidän kokemuksen mukaan kaikilla merkeillä nyppyjä tulee, paras meillä ollut kuitenkin MP. Välillä helmiä löytyy ihan prisman sukkiksistakin ja kaliissa tullut välillä tosi pahoja pettymyksiä:(

    Ihania siellä Nextillä näytti olevan:) Meidän neiti jo niin iso, että menee vain ne oikein isojen tyttöjen jutut ja ne aika tylsiä:( Pojille varmaan sieltä tilaan jotain.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Martze: ovat tosiaan usein loppuunmyytyjä, mutta täydennystäkin tulee eli pitäisi vaan jaksaa kytätä, murrr. Zaralla on kyllä hyvälaatuisia, niiden leggaritkin ihan parhaita. Pitäisikin hamstrata seuraavalla reissulla, alkaisivat nyt myydä verkossa niitäkin...no, rahat menisivät sinne kyllä joten ehkä parempi näin :)

    Ja *riikka*: ei hätää, vastasin sinnekin jo eli kiitos :)

    VastaaPoista
  4. MP:n sukkikset ovat olleet varmaankin tasalaatuisimpia. Muutoin oon varsinkin isomman tytön kanssa päätynyt siihen, että meillä on erikseen parit ns. paremmat sukkikset ja sitten arkisukkikset, jotta voin varmistaa että meillä on fiksumpaan menoon aina siistit sukkikset. Ei tosin toimi, jos on harvase päivä mekko päällä.

    Nextistä sen verran, että tykkäsin suurimmasta osasta ihan pikkuisten mallistoa, mutta isommille (2v+) sai jo etsiä. Toivottavasti löydät mieleiset jutut!

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä Po.pin ja Bogin sukkikset on kestäneet paremmin kuin monet muut. MP:tä monet tosiaan kehuvat, mutta olen itse yksiväristen kannattaja ja MP:t yleensä riemunkirjavia, vaikka kauniita ovatkin.

    VastaaPoista
  6. Marika: hyvä linja tuo, että eri menoon eri sukkikset (niinhän sitä itsekin tosiaan tekee...). Enköhän mä löydä ensijärkytyksestä toivuttuani uudestakin mallistosta kivoja tuolta Nextiltä :)

    Tanja: Bogilla on mustakin hyviä, unohdin ne kokonaan! Yksiväriset ovat tosiaan käytännöllisempiä kun kirjavat, mutta ne houkuttelevat usein t

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja noi mitä Nexiltä löysit, ja kaikki nuo muutkin ihanat pallot, rusetit, rimpsut :) Joutuu ehkä tekeen kyllä Nexiltä tilauksen ihan ekaa kertaa!

    Mun kokemuksen mukaan kaikki sukkikset kestää ehkä just sen yhden kauden, jotkut halvat markettisukkikset vielä vähemmän. "Aina" niitä saa olla ostamassa, niinkuin sukkia muutenkin :) Tosi nopeasti on tullut reikiä ja nyppyjä niin HM:n kuin myös Burberryn sukkiksiin. Ehkä riippuu kyllä vähän pesukoneestakin, en tiedä, meillä 10 vuotta vanha kone...

    Itse asiassa ne Toffeen sukkikset mitä Bobosta tilasin on vaikuttaneet tosi hyviltä. Po.p:n sukkiksista ei kokemusta, ne voiskin olla hyviä, täytyypä kokeilla kun se vihdoin myös tännepäin avataan.

    Siitä haalariasiasta vielä sen verran että toi meidän Ticket 74 cm Lollipop menee kans keväällä myyntiin :) Ja olen sen Ellokselta -50% alekoodilla ostanut, joten kovin montaa kymppiä en seuraavaltakaan pyydä :)

    VastaaPoista
  8. Tosi tylsältä näytti Nextin mallisto, mutta eiköhän niille parin kk päästä tule vielä joku uusi mallisto. Ei ollut juuri mitään ihanaa kuin vauvojen puolella. Nextin sukkikset on muuten meillä kestäneet ihan hyvin.

    VastaaPoista

<3 Ilahdun kaikista kommenteista <3